sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Huh, "tankkausviikonloppu" alkaa lähetä loppuaan, ja tuntuu että HYVÄ NIIN! :D Tänään aamulla ei ollut edes yhtään nälkä, eilisiltaisten syöminkien vuoksi, eikä se nälkä päässyt kyllä koko päivänä yllättämään. Iltaruuan jälkeen kun jälkkäriksi söin vielä KAKSI (omatekemää) laskiaispullaa, ja siihenkin päälle vielä pari viimeistä riviä sitä Fazerin vaaleaa maitosuklaata (jotta sain levyn loppuun tänään, heh). Normaali iltapala sai siis tältä illalta jäädä nyt väliin, lukuun ottamatta omenaa, joka mun on vaan pakko syödä jokaikinen ilta. Mulle tulee siitä omenan syömisestä niin "terveellinen" olo, että tunnen oikein kehossani että tarvitsen sen joka ilta. :D Syksyllä ollessani opintomatkalla Kanadassa, elimme kuukauden ajan melko epäsäännöllistä ja epätavallista hotellielämää, mutta joka päivä pidin huolen siitä että se iltaomena oli saatavilla. Tämä omena-addiktioni on kuitenkin mielestäni melko terveellinen addiktio. ;)

Tähän päivään on kyllä mahtunut paljon! Aamulla ensimmäiseksi (tai siis aamupalan ja Motiivin - aivan huippuhyvä kanadalainen rikosdraamasarja - jälkeen) ryhdyin pullataikinan tekoon ja pyöräyttelin laskiaispullat, sekä lisäksi testailin paria uutta pullaa, korvapuusteja kanelilla ja ruokokidesokerilla ja hiukan erilailla muotoiltuna, sekä vaahteravoi-mansikka-vaniljahillo-kierrepullia. :)) Päivällä käytiin kirppiksellä siskon kanssa ja sen jälkeen jäähallille luistelemaan veljen kanssa. Että tuo luistelukin on niin kivaa, siinä viilettäessä unohtuu kaikki ikävät asiat jos sellaisia sattuu mielen päällä olemaan; ei sieltä jäältä tahtois enää ollenkaan pois! Itsellänihän oli tuossa 15 vuoden luistelutauko ennen tätä talvea, jolloin vihdoin pitkästä aikaa vedin luistimet jalkaan ja astuin jälleen jäälle! Neljä kertaa olen nyt sen jälkeen käynyt luikkailemassa, ja kerta kerran jälkeen alkaa sujua paremmin. Tänään harjoittelin hiukan enemmän jo sirklaustakin. ;) Luistelun jälkeen kirjoittelin hetken taas gradua, ja harjoittelin vähän uutta kappaletta pianolla, ennen illan juoksulenkkiä. Pururadalle suuntasin jälleen, nyt kun sinne kerran taas pääsee. :) Ja kaikissa mahdollisissa väleissä kuuntelin musiikkia, kuten aina vapaapäivänä. Voisin toisinaan viettää vaikka kokonaisia päiviä vain kuunnellen musiikkia, tykkään siitä kyllä niiin paljon! Paljon mahtui siis tähän päivään, mutta silti päivä olis saanut olla vielä pitempi (jotta aikaa gradulle olis jäänyt vielä enemmän... ja tietty noille muillekin puuhille :D).

Huomisesta alkaen "herkut" ovat taas historiaa ainakin sen kuukauden. Olen syönyt kyllä niin epätavallisesti aikalailla koko ajan joulun jälkeen, tarkoitan herkkujen tms. ylimääräisen suhteen. Ennen kuin en niitä syönyt juuri koskaan.. mihin tilaan nyt haluan taas palata. Huomisen, tai ylipäätään ensi viikon liikunnat ovat vielä vähän epäselviä.. aika on kaikkien muiden hommien takia niin kortilla, että voi olla että nyt on tullut se hetki kun joudun nipistämään liikunnasta ensi viikon ajan, tai siis hiukan höllentämään. Yleensä olen sitä mieltä että liikunnalle aina löytää aikaa, mutta jossain kohtaa realiteetit iskevät päin naamaa. :D Siinä vaiheessa kun päivän ensimmäinen työ kestää 8.30-17.30, jonka jälkeen pitäisi illasta varata vielä pari kolme tuntia toista työtä, SEKÄ gradua varten (ja koska haluan iltaani myös sen tunnin verran ihan vaan rentoutumista musiikin parissa), niin on ehkä pakko luopua liikuntatuokiosta, se kun kuitenkin vie "oheistoimintoineen" helposti lähemmäs pari tuntia päivästä (jos salille lähtee, juoksulenkki nyt ei tietystikään ihan samaa aikaa vie kun sinne voi lähteä suoraan kotoa ;)).

Hyvää laskiaista ja paastoon laskeutumista kaikille! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti