Tänään tuli sitten lähes 1,5 tuntia kiipeiltyä kallioilla ja jyrkänteillä, hypittyä risukkojen ja kantojen yli ja tarvottua nilkkoihin asti upottavassa suossa, välillä armottomassakin vesisateessa. Eli olin tänään suunnistamassa! En ollutkaan sitten kouluvuosien kokeillut sitä ja silloin se nyt oli muutenkin vähän sellaista pakkopullaa. Mentiin yhden kaverin kanssa kolmen kilometrin rata, tai lähinnä se toimi niin, että hän hoiti varsinaisen suunnistamisen ja itse pysyttelin parhaani mukaan perässä. Huomasin että on meinaan hiukan eri asia juosta keskellä metsää, kantojen ja kivien seassa, kuin pururadalla, mihin olen tottunut.. Tämä vaatii ihan toisenlaista kuntoa ja jalkojaan pitää käyttää ihan eri tavalla kuin juostessa tasaisella. Mutta oli silti itse asiassa tosi hauskaa! Huomasin, että suunnistus on aika hyvä pään tyhjentämiskeino, sillä karttaa tutkiessa ja rastia kuumeisesti etsiessä ei juuri ehtinyt muita asioita miettiä. Meillä meni tuohon kolmen kilsan rataan tosiaan 1 h 20 min, mikä ei ihan niitä kärkipään aikoja kyllä tainnut olla. :D Mutta tuo selittyi sillä, että juostiin (tai pikemminkin tarvottiin, sillä siinä vaiheessa paineltiin keskellä suota) yhdessä kohtaa niin pitkälle pieleen, että löydettiin jo kuudes rasti, vaikka vitosta vasta haettiin. Eli juostiin sama rastiväli sitten muutamaan otteeseen ja tuohon sekoiluun meni varmaan lähemmäs se 20 minuuttia. Muuten päästiin etenemään melko suoraan rastilta toiselle. Sateesta ja melko vaikeakulkuisesta maastosta huolimatta oli kyllä ihan kiva kokemus ja kun opin jopa käyttämään kompassia, mitä taitoa ei sitäkään ikinä kouluaikoina omaksunut.. Nämä nyt oli päätösrastit, mutta ehkä ensi keväänä innostun lähtemään uudestaan. :D
Loppuviikon treeneihin muuten kuului vielä pumppi torstaina ja eilen olin spinningissä. Taas sen huomasin, että on se vaan niin, etten nykyisin saa enää spinningistä samanlaista oloa kuin mitä steppi tai juoksu antaa. Eilen tosin vaikutti ehkä hiukan sekin, että itseni istuessa siellä spinnisalissa pyörän päällä, alkoi viereisessä salissa steppi, jossa sitten taas yleensä perjantaisin olen.. Mutta niin, spinning ei ole yhtään niin kokonaisvaltaista treeniä kuin steppi, tai juoksu. Kyllähän siinä hyvän jalkatreenin saa ja sinänsä hyvän aerobisen treenin samoin, mutta yläkroppaa ei saa liikkeelle ollenkaan. Ja nykyisin tykkään ehdottomasti enemmän sellaisesta treenistä, jossa tosissaan koko kropan saa laittaa töihin. No eihän juoksukaan mitään käsitreeniä ole, mutta heiluu ne siinä vieressä kuitenkin. :D Ja stepissä vasta saakin veren virtaamaan myös ylävartaloon! Ja etenkin juoksu on myös tehokasta vatsalihastreeniä siinä sivussa. Joo, aikanaan spinning oli se ykkösuosikkini, mutta niin sitä vain mieltymykset muuttuu.. :)
Nyt taidan vielä päivän päätteeksi tehdä hiukan punttitreeniä + kunnon venyttelyt yläkropalle, tuntuu niin kireeltä taas niskan ja kaulan alue. Voi että odotan jo maanantaita ja uutta STEPPIÄ!! :))
lauantai 24. syyskuuta 2011
Uusia lajikokeiluja
Tunnisteet:
bodypump,
bodystep,
juoksu,
spinning,
suunnistaminen,
suunnistus
torstai 22. syyskuuta 2011
Goodbye 84, I'll miss you
Eli eilen oli sitten viimeinen kerta tätä nykyistä BS-ohjelmaa # 84. Tai saisi sitä vielä huomenna tehdä, mutta oon menossa vaihteeksi perjantaispinniin, joten jätin omat "jäähyväiseni" jo eilen. Ohjelma on kyllä tässä vaiheessa jo niin syöpynyt selkäytimeen, ettei tarvitse paljon miettiä, askelet on niin hyvin lihasmuistissa että jalat menee kuin itsestään. Vaikka ei se sitä tarkoita etteikö olisi mahdollista silti välillä vähän sekoilla. ;) Ysibiisissä huomasin, kun yhdessä kohtaa lähdin hiukan liian aikaisin juoksemaan laudalle ja menin sitten hetkellisesti sekaisin rytmistä, että myös takanani tekevä nainen sekaantui siksi askelissaan, koska hän luultavasti sitten taas seurasi minun jalkojani. :D
Tää ohjelma on kyllä ollut ihan huippuhyvä! En ole oikeastaan missään vaiheessa edes ehtinyt kyllästyä siihen, vaikka useesti oon käynyt jopa 3 kertaa viikossa stepissä. Tässä vaiheessa iskee aina pienoinen haikeus, kun tietää että tätä ei sitten enää ikinä tehdäkään. Paitsi tietysti kotisteppinä. ;) Mutta toisaalta odotan kyllä innolla jo uuttakin ohjelmaa! Biisilistassa on ainakin muutamia tosi hyviä kappaleita, kuten vitostrackina David Guettan & Rihannan Who's That Chick, vähän odotankin vitoselta taas paljon! Ja kolme lämppäritrackia vaikuttavat lupaavilta myös. Eli, ensi maanantaita odotellessa sitten kuitenkin..! ;)

keskiviikko 21. syyskuuta 2011
BodyStep Love
Aloitustekstinä ajattelin laittaa tähän tällaisen suoraan Heiaheiastani kopioimani pätkän, koska se kuvaa aika hyvin mun suhdetta steppiin. :D
Ma 19.9.2011
"Odotin tänään aamusta asti ihan hulluna steppiä, bussissakin vaan kuuntelin kaikkia steppibiisejä. :DD Ja että oli niiiiiiin hauskaa sit illalla viimein pumpin jälkeen kun tunti alkoi! :) Hymyssä suin meni koko tunti ja viikonlopun kahden päivän totaalilepo aiheutti sen, että voimia löytyi myös! Kymppibiisin loppuun saakka! ;) Ja koska tiesin että tää on vika maanantai tätä sekoitusohjelmaa, plus että energiaa tosiaan oli, tein aika täysillä, etenkin nelosen, joka on vaan siis NIIN hyvä (siis ohjelmasta nro 80). En tajua miten se on niin hyvä, tekis vaan aina mieli lähtee lentoon sen biisin aikana!! Sama biisi toimii myös juoksubiisinä erittäin hyvin, ja kuuluukin vakiona mun juoksusoittolistaan. :D Mutta kuin voikin jokin olla niin kivaa kuin BodyStep! <3 :)) Oon taas vähän jälkifiiliksissä."

Kuva: http://www.bodyempower.net/Body%20Step.html
Myönnän, olen hurahtanut!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)